torstai 7. heinäkuuta 2016

Seinäjoen Asuntomessuilla



Kun tammikuussa teimme ensimmäisen kurkistusken blogiporukalla Seinäjoen Asuntomessualueeseen, olimme aivan myytyjä. Mitkä upeat järjestelyt tarjoiluineen ja saimme nähdä monta rakenteilla olevaa taloa sekä ihastella tulevan kesän messualuetta. Silloin tammikuussa sää ei oikein suosinut ja keli oli harmaa ja sateinen. 

Toukokuisena lauantaina aurinko sen sijaan paistoi ihanan lämpimästi. Bloggareiden Asuntomessutapahtuma oli muuttunut varsinaiseksi katujuhlaksi! Meidät vastaanotettiin Kimara Katariinan tunnelmallisella pihalla. Tapahtuman järjestänyt tehokaksikko Hanna ja Tiina toivottivat meidät tervetulleiksi ja nautimme tapahtuman yhteistyökumppaneiden herkkuja. Hotelli-ravintola Alma vastasi suolaisista tarjoiluista, Valkoinen Puu tarjosi herkullisen näköisiä kakkuja, Mallaskosten panimo maistatti kahta eri olutta, Rakennusliike Sarkoalta tuli skumpat ja Lapuan kankureilta ylelliset lautasliinat sekä Kupilkalta kätevät Spork-retkiaterimet. Lautasliinan ja Sporkin unohdin harmikseni ottaa mukaan lähtiessämme... 

Mielettömien alkutervehdysten jälkeen lähdimme kierrokselle jakautuen pienempiin ryhmiin. Meillä oli mahdollisuus käydä tutustumassa kaikenkaikkiaan 12 eri messukohteeseen, joista kaksi oli luhtitalossa ja kaksi puukerrostalossa. Luhtitalon kohteista toinen oli Pentikin harmoninen sisustus ja toinen Seinäjoen kaupunginteatterin varsinainen yllätysnumero musikaalihenkeen! :D Puukerrostalo teki vaikutuksen jo julkisivullaan, mutta meille esitellyt kaksi kohdetta Mäihä Lusto ja Mäihä MOOBS olivat kertakaikkisen upeita. Puurunko tuo ihan omanlaista henkeä kerrostaloasumiseen ja taitava sisustussuunnittelu toi Lustoon kodikasta modernia mummolaa ja MOOBSiin miehekästä tyyliä.

Loput kohteista olikin omakotitaloja. Erityisesti mieleeni jäi Lakka Lakeus -kivitalo ja Kannustalo Pohjanmaa, jotka esittelen teille erillisissä postauksissa sekä alla kuvina esitelty Kimara Katariina, joka on moderni pohjalaistalo. Kimara Katariinassa tulee asumaan hurmaava pariskunta, jonka lapset asuvat jo omillaan. Talo onkin kovin sopusuhtainen ja järkevä mitoitukseltaan. Vaalea sisustus Lennolin tekstiilein ja kodikkain räsymatoin sai hurmioitumaan. Tässä talossa on esteettömyyden varmistava hissi, makuuhuoneessa ikkunat kolmeen ilmansuuntaan ja lasitetulta parvekkeelta upeat näkymät järvelle. Ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde!

Asuntomessut Seinäjoella 8.7. - 7.8.2016 


















[Share to Pinterest]

maanantai 4. heinäkuuta 2016

5-vuotias Aava


Meidän rakas pieni kultakimpale on tänään 5-vuotias ❤︎ Juhlan kunniaksi Aava sai kutsua meille juhlimaan muutaman kaverin. Viikonloppuna otettiin jo vähän varaslähtöä synttäreihin ja juhlittiin suvun ja ystäväperheiden kanssa. Yhtä juhlahumua siis ollut kolmena iltana!

Aava on onnellinen ja jopa kaverisynttärit sujui unelman lailla. Ihania ihmisiä meidän elämässä ❤︎ Kiitos kaikille vieraille, te teitte Aavalle juhlan!

[Share to Pinterest]

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lady Slim - se on loppu ny!






Tai se mitään loppu ole. Tai ehkä tavallaan kuitenkin.

Nyt on takana yhdeksän viikkoa slimmailua Lady Line Ritzissä taitavan Terhin ohjauksessa. Aika on kulunut tosi nopeasti! 

Nyt jälkeenpäin ajatellen hiukan naurattaa oma suhtautumiseni hoikistumiseen. Aluksi jouduin oikeasti harkitsemaan, haluanko lähteä tähän hommaan mukaan. Oma olo tuntui ihan kohtalaiselta ja kaikenmoinen hoikkuuden tavoittelu vähintäänkin turhalta. 

Onneksi kuitenkin lähdin mukaan! Aluksi silkasta mielenkiinnosta ja kriittisellä, jopa hiukan epäilevällä asenteella. Ensimmäinen kerta punnituksineen ja mittailuineen oli melko tukala. Se itseensä ihan tyytyväinen nainen kokikin olevansa pikkasen pullukka, kun vaaka näytti yli 80 kiloa. Mittailtaessa en onneksi osannut senttejä tulkita suuntaan enkä toiseen...

Ruoka- ja liikuntaohjeet otin heti arkeeni. Tästä sainkin nyt viimeisellä kerralla kiitosta. Homma saatiin heti kivasti rullaamaan, kun alkuun ei turhia pyristelty. 

Ruuan suhteen olen ollut rento mutta pysynyt annetuissa rajoissa melko tiukasti. Olen siis pyrkinyt syömään kotonatehtyä puhdasta ruokaa. Sokeri on ollut ihan minimissä ja esimerkiksi salaatinkastikkeet on jääneet pois mun ruokavaliosta. Hesessäkään ei ole tullut käytyä entiseen tapaan. Ne pari kertaa kun ollaan käyty, olen jättänyt ranskikset ja dippisoosin syömättä. Askeettisesti ei silti ole tarvinnut syödä! 

Lautasmalli on palauteltu mieleen ja ennen kaikkea otettu käyttöön ;) 

Torstaisin oon jumpannu Lady Line Ritzillä Terhin opastuksella ja treenin jälkeen on saanu lötkötellä ihanasti vesihierontapedillä vartin verran. Torstaijumpan yhteydessä on aina otettu myös paino ja juteltu viikon kuulumiset. 

Muina iltoina oon yrittänyt ahkerasti lenkkeillä. Pari-kolme kertaa viikossa hölkkäillen ja muina iltoina kävellen. Kuntosalitreenit ei valitettavasti toteutunu joka viikolla, kun korvailin hiukan turhan innokkaasti salitreenit lenkkeilyillä. Toisaalta saan onneksi ihan työni puolesta vähän treeniä yläkropalle päivittäin. Viikko sitten alkanut meidän pihan kunnostusprojekti on kans tarjonnut sopivaa arkielämän body pumppia kun ollaan kannettu käsivoimin kolme 1300 kiloa painavaa trukkilavallista muurikiviä ylämäkeen :D

Viime torstaina tehtiin viimeinen treeni LadySlim -studiossa ja otettiin mitat ja paino.

Kaikkiaan olen keventynyt 5 kilolla. Yhdeksästä kohtaa mitattuna senttejä on lähtenyt näiden viikkojen aikana yhteensä 50 senttiä! Se on kuulemma tämän ohjelman ennätys!!! :D Tyypillinen määrä on kuulemma noin -25 senttiä.

Jee! 75,5 kiloa elämäniloa!!!


Hyvä minä! Kiitos Lady Line Ritz tästä huikesta mahdollisuudesta! Kiitos Terhi ♥


Tästä matka jatkuu. Samalla hyvällä meiningillä - tosin ilman ihania torstaitreenejä - mennään kohti 72 kiloa. Silloin olisin painoindeksin mukaan normaalipainoinen, enkä enään lievästi ylipainoinen. Sitä kohti siis! 

Syksyllä mulla on LadySlim -ohjelmassa vielä pari kontrollikäyntiä. Otetaan paino ja mitat ja treenataan. Ihan huippua! Lievittää sopivasti tätä haikeutta, jota koen nyt kun viimeinen treeni on takana...

  

[Share to Pinterest]